tiistai, 10. tammikuuta 2012

must on tullu urheiluhullu.. (ainakin kohta toivottavasti.)

Huhhei. Mun pitäs olla jo nukkumassa, mutta kun uni ei sitten niin millään tullut päätin tulla purkamaan tänne vähän omia ajatuksiani. Tällä kertaa liikunnasta ja sen aloittamisesta. Nyt kun alkaa vuoden ensimmäiset yskänuhaflunssat olla takana päin niin alkais olla korkea aika vääntäytyä sinne salille. Miten se onkaan niin vaikeaa astua tuosta ovesta ulos, vaikka tietää siellä salilla viihtyvänsä? Kuitenkin ajattelin tulla jo pikkuisen suunnitelmiani tännekin raottamaan, vaikkei ne ole täysin lukkoon lyötyjä vielä.

Ensinnäkin. Saliohjelma, jonka aion itselleni väsätä käyttäen apuna sekä kirjatietoutta, että omaan päähäni jo näiden monen salivuoden jälkeen iskostunutta maalaisjärkeä, tulee olemaan nelijakoinen. Ihan siitä syystä, että saan mukavamman treenin koostettua, eikä kerroista tulisi liian pitkiä. Tällä kertaa nimittäin aion painostaa ensinnäkin alku- ja loppuverryttelyihin erityisen hyvin, koska yleensä ne ovat jääneet melko vähäisiksi, koska niitä ei ole ohjelmaan merkattu. Tähän tulee siis ensimmäinen muutos ja vähintään puolituntia aion käyttää noihin jokaisen salitreenin yhteydessä. Lisäksi venyttely tulee olemaan erityisen vahvassa roolissa nyt, kun haetaan ensin sitä peruskuntoa, liikkuvuutta ja tukilihaksistoa.

Siitäpä päästiinkiin sitten seuraavaan: nimittäin minulla on melko huono  ryhti. Todennäköisesti liiallisesta tietokoneella istumisesta johtuen. Siitä syystä salitreenissä alan painottamaan ensimmäisenä keskivartalonlihaksistoon ja ryhdin löytämiseen. Samalla toivon tapahtuvan pientä kiinteytymistä ja painon putoamista. Ainahan sitä toivoo kesällä olevansa timmissä ja ryhdikkäässä kunnossa. Mikäs sen seksikkäämpää?

Ruokavaliolla aion myös ruveta pelaamaan, mutta en niin tarkasti että alkaisin kiloklubia käyttämään. Tärkeimpänä pidän sitä, että alan pikkuhiljaa lisäämään kasviksia ruokavalioon ja lopettaa kaikenlaisen herkuttelun. Pikku possu ku oon! Ihan perusterveellisesti yritän ruokavalioni koostaa ja syödä yhden lämpimän aterian päivässä. Lisäksi kuidun ja proteiinin saantiin olisi tarkoitus kiinnittää huomiota. Myös vitamiinitabut ja kalkkitabut tulee taas ruokalistalle, nimittäin mun kynnet on taas jossain ihan järkyttävässä kunnossa, joten niitä korjaillessa.

Talvelle olen suunnitellut myös pikkuisen salilla käynnin lisäksi muuta liikuntaa. Nimittäin olisi korkea aika saada tätä persettä ylös tästä koneeltakin välillä ja saada aikaiseksi jotain hyödyllistä. Minulla on kotona ryhtiliikkeisiin keskittyvä jumppavideo, jonka aion ottaa tehokäyttöön. Lisäksi työmatkat pyrin kulkemaan kävellen (niin kauan kun töitä on :D) ja siitä eteenpäin sitten kävelylenkkejä lisäillä muuten. Sitten päästään mun talven suosikkiin! Luistelu! Tänä vuonna mä niiiin opin jarruttamaan! Toivottavasti. Muutenkin aion käydä jäillä ainakin kerran viikossa, mielellään kahdesti. Kehitän samalla tasapainoa ja hieman rohkeuttakin. Toivotaan, etten kuole! Toinen all-time-favourite on tietty pulkkamäki! Kaverit mukaan ja pulkkailemaan ja voi luoja mitä liikuntaa se mäen ylös könyäminen on. Ja niin hauskaa! Ja mäenlaskuun kun päästiin niin viimeisimpänä on laskettelu. Tänä vuonna aion päästä sinne rinteeseen asti. Toivottavasti useammankin kerran kuin yhden. Sitä paitsi MÄ HALUUN oppia lautailemaan, joten siinäpä taas yksi haaste tälle talvelle. Vielä kun jostain löytyis halvalla lumilauta, jolla lähteä treenaamaan. Mutta näillä mennään ainakin toistaiseksi! Toivotaan, että mä löytäisin sen motivaation ja kipinän ja aktiivisen elämäntavan jota mä oon aina  halunnut, mutta laiskuuksissani jäänyt saamatta. Nyt kaikki vaan minua persiille potkimaan. Kyllä mää nousen ko tarpeeks potkitaan!

Mutta näillä mennään! Liikunnallista viikon jatkoa myös teille! ;)

0 kommenttia: