Tunnista tuntiin...

Ohhoh.. Se tulloo sit 200 postausta täyteen tämän seurauksena. Ihan hassua! =) Mutta asiaan.

Sanoin viimeksi, että olen miettinyt asioita tässä. Suurimmaksi osaksi olen lähtenyt näitä asioita miettimään tv-sarjan One tree hill kautta ja sieltä lähti myös tämäkin ajastus: Voiko yksi tunti muuttaa kaiken? Onko yhdellä tunnilla merkitystä?

Koko viikon olin melkein sitä mieltä, että kyllä tunnilla on merkitystä, mutta vain huonompaan suuntaan. Elämä saattaa muuttua tunnissa ja jopa minuutissakin täydellisesti, mutta huonompaan suuntaan. Voi tapahtua jokin onnettomuus, joka muuttaa kaiken tai voi esimerkiksi saada kuulla jostain vakavasta sairaudesta itsellään tai läheisillään. Silloin elämä saattaa romahtaa ympäriltä kokonaan. Erot saattavat tulla ihmisille yllätyksenä ja romuttaa toisen maailman ja unelmat kokonaan, eikä mikään sen jälkeen ole ennallaan. Tai ainakin siltä se tuntuu. Mutta voiko elämä muuttua täysin positiivisempaan suuntaan tunnissa? Itse olin aika skeptinen tätä väitettä kohtaan, vaikka sarjassa kerrottiinkin siitä, miten moni asia voi muuttua tunnissa. Mutta se, että kaikki muuttuisi? Vaikea uskoa. Totta kai voi hetkellisesti mieli muuttua tai asiat parantua, mutta jotain pysyvää? En tiedä.

No joka tapauksessa. Itse koin sen ainakin perjantaina, että todellakin ainakin olo voi parantua huomattavasti. Toivottavasti pysyvästi. Ja järjen ääni voi vahvistua kummasti jo yhdessä tunnissa. Saati sitten kun niitä vielä lisättiin 5 kaupan päälle niin johan oli. Eli siis. Tapasin perjantaina erään kivan pojan, jonka kanssa oltiin kuitenkin aika paljon juteltu mesessä ja facebookissa, muttei koskaan nähty kasvotusten. Nyt sitten vihdoin ja viimein saatiin tapaaminen onnistumaan ja otettiin sitten vähän kaljaa ja pelailtiin änäriä (joo oon tyttö ja täys sukka siinä!) ja Unoa, kunnes lähdettiin keskustaan päin viiheltämään. Hassuinta tässä kaverissa kuitenkin oli se, että olin aina pitänyt häntä enemmän tai vähemmän kusipäänä, mutta kappas. Hänhän olikin harvinaisen mukava jannu ja vielä mahdottoman helppo oli jutella hänen kanssaan. Illan aikana sitten hänen kanssaan jutellen ja ehkä hieman painienkin ja kaikkea muuta... tajusin, miten turha minun on odottaa ja yrittää tätä aiemmissa postauksissa käsittelemääni ihmistä. Joka kyllä on edelleen erittäin ihana ja tärkeä ihminen, mutta se parisuhteen yrittäminen hänen kanssaan lienee turhaa ja sen tajusin nyt itsekkin. Ehkä välikäsien kautta mutta joka tapauksessa. Ja kun tämän asian on todennut, on olo paljon parempi. Koska ei tarvitse stressata sitä tai muuta. Toivottavasti olo pysyykin hyvänä. Mutta semmosta.

Joo no.. nyt mentiin taas aiheen vierestä niin että humahti, mutta ehkä mä joskus saan kirjoitettua myös oikeesti sitä syvällistä pohdintaa noista asioista, mitä olen tässä mietiskellyt. Ehkä en. Semmosta semisti syvällistä ainakii. Mutta nyt tää tyttö lähtee salille rääkkäämään jalat. =)

mitä tänäään mielen päällä?

Mun on pitänyt jo monta päivää kirjoittaa tänne, mutta en vain ole saanut aikaiseksi. Miten sekaisin voikaan yhden ihmisen elämä olla ja tunteet heitellä laidasta laitaan. Maanantai oli surkea päivä, kuten jo kerroinkin silloin, mutta nyt taas oli pari erittäin hyvää päivää. Mulla oli hyvä olla ja olin iloinen. Nyt sitten taas, kun katselin One tree hill -sarjaa, lähtivät ajatukset liitelemään väärään suuntaan ja vetäsivät minut täysin maan tasalle. Olen taas puolisen tuntia vain itkeskellyt ja yrittänyt kerätä iloisuuteni rippeitä, mutta niitä ei tunnu löytyvän. Onko yksin eläminen aina tätä? Onko tätä pakko kestää? Minä en vain jaksaisi.

Asuntohomma stressaa minua todella paljon, sillä en tiedä milloin se käy, että entinen poikaystäväni heittää minut tästä vain pihalle uuden tyttöystävänsä uhkailun seurauksena tai löytää uuden asunnon ja irtisanoo tämän. Minullahan ei ole nimiä papereissa, joten turpaan tulee joka tapauksessa. Asunnon löytäminen vain tuntuu olevan niin hirvittävän hankalaa ja vanhempien luokse en halua palata enää. Toivon niin, että löytäisin asunnon ja pääsisin muuttamaan. Liekköhän turha toive ja kohta asutaan roskakatoksessa. Hope not!

Mä oon viime päivinä päätynyt taas miettimään ihan hassuja asioita. Niistä lisää myöhemmin, koska haluan tehdä niistä erilliset postaukset, mutta kuitenkin. Olen yrittänyt haastaa muitakin keskustelemaan ja miettimään asioita, mutta ei ne oikein innostu. No kuitenkin itse olen niitä mietiskellyt ja ihan mukavaa on ollut. Mutta sitten taas mennyt överiksi ja alkanut se itkeminen. Mitä helvettiä? Oonko mä raskaana tai jotai? Se oiski aika mahdotonta, että sit varmaa olis Jeesuksen kotiinpaluun aika. No jospa kuitenkin tällaista yliluonnollista sikiämistä ei olisi tapahtunut vaan minulla vain sattuisi olemaan joku vika pään sisällä. No joo en mä sitäkää toivo. Jospa se tästä rauhoittuisi.

Pahinta päänvaivaa tietenkin aiheuttaa miehet järjettömillä toiveillaan ja odotuksillaan. Ja itse asetan järjettömiä odotuksia, jotka eivät koskaan tule toteutumaan, mutta silti haluan vain uskoa mahdollisuuksiini. Miksi olen niin tyhmä? Että lähden tähän peliin joka kerta? Eikö viime kerran hajoaminen merkinnyt minulle mitään ja varoittanut näistä? Ilmeisesti ei. No kuitenkin. Tapaamispyyntöjä satelee kyllä muilta suunnilta, mutta miksi ei sieltä yhdeltä? Pitäiskö sitä tässä vain alkaa tapailemaan jotakuta, joka ei kiinnosta missään mielessä, kunhan vain olisi joku. Että saisi ajatukset pysymään edes hetken aikaa poissa tästä yhdestä. Se kai se on viimeinen vaihtoehto sitten. Tai pitää opetella vain rakastamaan jotakuta, joka on hyväksi, eikä sitä josta itse pitää. En tiedä. Pää täynnä ja tarvitsisin irtiottoa, mutta mikään ei tällä hetkellä auta tähän. Valitettavasti. 

(ja kuvat ei taas liity a)yhtään b) mihinkään vaan ovat vain jotain talvisia kuvia salimatkalta tiistailta..)

huhhei...

Voin sanoo, että tää päivä on ollut jotain yhtä helvettiä. Tuntuu, että pää räjähtää ja voisin vain itkeä tunnista toiseen. Ensinnäkin kaikki alkoi siitä, kun menin viime yönä taas huonolla tuulella nukkumaan. Kello oli fiksusti vielä jotain puoli 2 ja aamulla puol 6 herätys odotettavissa. No puoli yötä sitten pyörittelin kaikkia asioita mielessäni ja joskus puoli 5 aikaan tuntui, että alan nukahtaa. Tai siis tuli sellainen hämmästyttävän raskas olo. Se olo kun on NIIN väsynyt, että kroppa tuntuu painavan sata tonnia. Siihen sit vaivuin tunniks horrokseen, jonka jälkeen poukkosin pystyyn enemmän ja vähemmän kiukkuisena syömään kuivaa näkkäriä aamupalaks samalla kun laittelin kamoja kasaan ja puin vaatteita päälle töihin menoa varten.

Raahustin erittäin uupuneena töihin, jossa yritin väkisin pitää silmät auki ja puolitehoilla vein työpäivän kuitenkin loppuun. Nälkä alkoi painamaan, mutta ei tehnyt mieli syödä mitään ja puolenpäivän aikaan olin sitten taas laahustetun kotimatkan jälkeen väsyneenä kotosalla ja avasin tietokoneen. No kappas. Entisen poikakaverin nykyinen tyttöystävä jatkaa sitä samaa jokapäiväistä räyhäämistään minulle facebookissa kaikesta maan ja taivaan välillä. Vain siksi, että minulla ei ole vielä omaa asuntoa. No tänäänhän sain kuulla senkin, että minulle miltein luvattu asunto, meni sivu suun. No se ei ainakaan nostattanut mielialaa. Ja sitä samaa räyhäämistä jatkui siis koko päivän. Tietenkin väsyneenä otin itseeni jokaisen asian ja voi luoja että sapetti. Itkin tunnin verran pahaa oloani pois, mutta eihän se auta mihinkään.

Sen jälkeen kömmin pahaa mieltä, joka entisestään kasvoi, kun söpö poika ei voi vastata viesteihini,  karkuun sohvan nurkkaan ja aloin katsomaan Water for elephants -leffaa, mutta kappas. DVD-soitin ei halunnut näyttää sitä loppuun asti vaan pätkäisi sen kesken kaiken. Sen jälkeen kömminkin takaisin koneelle, että voisin saada vähän naurua elämään ja menin ostamaan Sami Hedbergin keikalle lippuja lippu.fi -palvelusta. Noh. Kyllähän ne veloitti liput, mutta sen jälkeen herjasivat virhettä ja tilauksessa lukee nyt, että toimitus on peruutettu. Että kivat niillekkin vielä. Palautetta laitettuani sinne, alkaa pää olla jo niin hajoamispisteessä, että en kyllä varmaan jaksa tehdä mitään muuta, kuin mennä ihan kohta nukkumaan. Ei mulla vaan riitä voimat tähän jatkuvaan rääkkiin. Mikä vitun Job musta on nyt tullu tai häh? Onko väärin toivoa, että olisi onnellinen? Vissiin joo. Nyt tekis kunnon halaus poikaa. :/

Haaveet kaatuu....

Unelmointi. No minä olen siinä mestari. Elän pää pilvissä jatkuvasti ja haaveilen asioista, joita ei tule koskaan tapahtumaan. Tai jotka ovat hyvin epätodennäköisiä. Silti teen sitä jatkuvasti, vaikka joudunkin pettymään monesti karvaasti. Luulisi, että haaveiluunkin kyllästyisi joskus, kun ikinä ei saa mitä haluaa. No kuitenkin. Näistä asioista minä haaveilen tällä hetkellä:

Asunto: Oma asunto on ollut jo pari kuukautta haavelistalla korkealla. Se oma rauha vain olisi niin poikaa ja yksinkertaisesti asuminen entisen poikaystävän kanssa ei ole ehkä kenenkään unelma, joka tapauksessa. Asuntoa olen etsinyt ja viimein löysinkin hyvältä sijainnilta sopivan kokoisen ja hintaisen asunnon. Asunto luvattiin minulle ja ehdin jo unelmoida siitä ja yksin asumisesta paljonkin, mutta sainkin tietää, että asiaan tulikin mutkia matkaan ja asunto ei olekkaan läheskään niin varma. Itse asiassa tilanne on tällä hetkellä hyvinkin epävarmalla pohjalla. Se siitä siis mahdollisesti.



Rakkaus: No minä en kai olisi minä, enkä tyttö, jos en haaveilisi rakkaudesta. Edes jollakin tasolla. Haaveilen itseasiassa paljonkin tästä. Haluaisin pysyvän parisuhteen itselleni, koska koen olevani enemmän parisuhdeihminen kuin sinkkuna viihtyvä. Onhan sinkkunakin omat puolensa, mutta minä en niistä nauti niin paljon, että haluaisin pysyä sinkkuna. Nautin liikaa yhdessäolosta, niistä katseista, joita vaihdetaan poikaystävän kanssa, yhteisistä kokemuksista, halailusta, pussailusta ja kaikesta siitä, mitä seurusteluun kuuluu. Läheisyydestä ja toisesta välittämisestä. Mitä pidempään olen yksin, sitä ahdistuneemmaksi ja kärsimättömämmäksi käyn. Toivoisin siis jotain pysyvyyttä ja kestävyyttä. Varmuutta.



Yksi mies: Edelliseen viitaten. Olen vahvasti ihastunut yhteen mieheen, josta haaveilen varmasti joka päivä. Mutta en vain tunnu saavan otetta kyseisestä miehestä ja pelkään, että juttu kuivuu kasaan, ennen kuin on edes alkanutkaan. Ja suurelta osalta minun takia. On hankalaa olla tilanteessa, kun ei tiedä mitä pitäisi tehdä, tai miten edetä, kun toinen lyö jarruja pohjaan sen minkä ehtii. Kai pitäisi antaa vain olla, mutta en vain haluaisi luovuttaa. Se sattuu liikaa. Ja minä välitän oikeasti tästä miehestä. Miksi sen pitää olla niin vaikeaa? Ja vielä joka kerta? Miksi ne eivät koskaan suju helposti. Luovuttaminenkin olisi niin hankalaa, kun toinen ei pysy poissa ajatuksista hetkeäkään.



Työpaikka: Toivoisin, että saisin vihdoin ja viimein vakituisen työsopimuksen. Sillä nämä pätkätyöt ovat todella puuduttavia, kun ei tiedä paria viikkoa pidemmälle töiden määrää tai laatua. Olisi mukavaa, että edes jossain suhteessa olisi pysyvyyttä elämässä. Ei liikaa jännää kiitos.

toimintaa...

Että semmonen päivä sitten. Aamu alkoi vaikealla ylösnousulla, vaikka nukuinkin hyvät yöunet. Ylös kömpimisen jälkeen tarkkailin bussiaikatauluja, mutta totesin käveleväni mielummin. Kävely.. no se ei ollu niin hyvä idea, sillä minulla on varmaan jokin venähdys sisäreidessä, kun jalka ei nouse 40cm ylemmäs eteenpäin ja koskenut siihen koko päivän kiitettävästi. No hammasta purren ja ryömimis-ajatukset hyljäten kuitenkin pääsin kuin pääsinkin töihin könyämään. Työpäivä menikin sitten hieman tuskaillessa ja puoliunessa, mutta selvisin!

Töistä kiiruhdin bussilla työvoimatoimistoon ja sain varattua ajan sinnekkin. Jospa ne kelalta mulle vähän laittais sit rahaa. Siitä sitten kipitin Heselle syömään ja voi sitä ihanaa ruokarauhaa, kun kuuntelin koko ajan kahden KESKI-IKÄISEN naisen inttävän ja tappelevan siitä, etteivät saaneet leluja ateriansa mukaan, kun tilasivat vahingossa juusto- eikä lastenateriaa. Voi luoja! Heseltä kipitinkin sitten kotia päin, kunnes lensin persuksilleni, vaikkei tuolla muka edes liukasta ole. No sen seurauksena on nyt myös takapuoli kipeänä. Siitä sitten kipitin loppumatkan lähikaupalle ja naureskelin kirjaston ovella olevalle monen metrin jonolle. Täällä ei selkeästi ole mitään elämää päivisin. Sitten tajusin. Unohdin puolet keskustan asioista hoitamatta. Ja bussilla takaisin keskustaan.

Keskustassa törmäsin pikkuveljeen, jonka kanssa käytiin taas vetämässä fun slush -överit kahviossa ja rupattelemassa vähän aikaa. Sitten kiertelinkin kaupungilla, ostin kellon, käsilaukun ja ripsivärin ja totesin, etten taaskaan saa ostettua mitään hyödyllistä, joten lähdin kotiin. Ja luonnollisesti kaikki, mitä menin ostamaan kaupunkiin jäi edelleen sinne. Nice! No jospa loppupäivä sujuisi rauhallisemmin. =)

must on tullu urheiluhullu.. (ainakin kohta toivottavasti.)

Huhhei. Mun pitäs olla jo nukkumassa, mutta kun uni ei sitten niin millään tullut päätin tulla purkamaan tänne vähän omia ajatuksiani. Tällä kertaa liikunnasta ja sen aloittamisesta. Nyt kun alkaa vuoden ensimmäiset yskänuhaflunssat olla takana päin niin alkais olla korkea aika vääntäytyä sinne salille. Miten se onkaan niin vaikeaa astua tuosta ovesta ulos, vaikka tietää siellä salilla viihtyvänsä? Kuitenkin ajattelin tulla jo pikkuisen suunnitelmiani tännekin raottamaan, vaikkei ne ole täysin lukkoon lyötyjä vielä.

Ensinnäkin. Saliohjelma, jonka aion itselleni väsätä käyttäen apuna sekä kirjatietoutta, että omaan päähäni jo näiden monen salivuoden jälkeen iskostunutta maalaisjärkeä, tulee olemaan nelijakoinen. Ihan siitä syystä, että saan mukavamman treenin koostettua, eikä kerroista tulisi liian pitkiä. Tällä kertaa nimittäin aion painostaa ensinnäkin alku- ja loppuverryttelyihin erityisen hyvin, koska yleensä ne ovat jääneet melko vähäisiksi, koska niitä ei ole ohjelmaan merkattu. Tähän tulee siis ensimmäinen muutos ja vähintään puolituntia aion käyttää noihin jokaisen salitreenin yhteydessä. Lisäksi venyttely tulee olemaan erityisen vahvassa roolissa nyt, kun haetaan ensin sitä peruskuntoa, liikkuvuutta ja tukilihaksistoa.

Siitäpä päästiinkiin sitten seuraavaan: nimittäin minulla on melko huono  ryhti. Todennäköisesti liiallisesta tietokoneella istumisesta johtuen. Siitä syystä salitreenissä alan painottamaan ensimmäisenä keskivartalonlihaksistoon ja ryhdin löytämiseen. Samalla toivon tapahtuvan pientä kiinteytymistä ja painon putoamista. Ainahan sitä toivoo kesällä olevansa timmissä ja ryhdikkäässä kunnossa. Mikäs sen seksikkäämpää?

Ruokavaliolla aion myös ruveta pelaamaan, mutta en niin tarkasti että alkaisin kiloklubia käyttämään. Tärkeimpänä pidän sitä, että alan pikkuhiljaa lisäämään kasviksia ruokavalioon ja lopettaa kaikenlaisen herkuttelun. Pikku possu ku oon! Ihan perusterveellisesti yritän ruokavalioni koostaa ja syödä yhden lämpimän aterian päivässä. Lisäksi kuidun ja proteiinin saantiin olisi tarkoitus kiinnittää huomiota. Myös vitamiinitabut ja kalkkitabut tulee taas ruokalistalle, nimittäin mun kynnet on taas jossain ihan järkyttävässä kunnossa, joten niitä korjaillessa.

Talvelle olen suunnitellut myös pikkuisen salilla käynnin lisäksi muuta liikuntaa. Nimittäin olisi korkea aika saada tätä persettä ylös tästä koneeltakin välillä ja saada aikaiseksi jotain hyödyllistä. Minulla on kotona ryhtiliikkeisiin keskittyvä jumppavideo, jonka aion ottaa tehokäyttöön. Lisäksi työmatkat pyrin kulkemaan kävellen (niin kauan kun töitä on :D) ja siitä eteenpäin sitten kävelylenkkejä lisäillä muuten. Sitten päästään mun talven suosikkiin! Luistelu! Tänä vuonna mä niiiin opin jarruttamaan! Toivottavasti. Muutenkin aion käydä jäillä ainakin kerran viikossa, mielellään kahdesti. Kehitän samalla tasapainoa ja hieman rohkeuttakin. Toivotaan, etten kuole! Toinen all-time-favourite on tietty pulkkamäki! Kaverit mukaan ja pulkkailemaan ja voi luoja mitä liikuntaa se mäen ylös könyäminen on. Ja niin hauskaa! Ja mäenlaskuun kun päästiin niin viimeisimpänä on laskettelu. Tänä vuonna aion päästä sinne rinteeseen asti. Toivottavasti useammankin kerran kuin yhden. Sitä paitsi MÄ HALUUN oppia lautailemaan, joten siinäpä taas yksi haaste tälle talvelle. Vielä kun jostain löytyis halvalla lumilauta, jolla lähteä treenaamaan. Mutta näillä mennään ainakin toistaiseksi! Toivotaan, että mä löytäisin sen motivaation ja kipinän ja aktiivisen elämäntavan jota mä oon aina  halunnut, mutta laiskuuksissani jäänyt saamatta. Nyt kaikki vaan minua persiille potkimaan. Kyllä mää nousen ko tarpeeks potkitaan!

Mutta näillä mennään! Liikunnallista viikon jatkoa myös teille! ;)

Broadcast - You break my heart