torstai 16. tammikuuta 2014

Pastis, ranskis Helsingissä

Tässäpä kuulkaas huippu löytö. En ole pitkään aikaan käynyt näin hyvässä paikassa syömässä, saanut hyvää ruokaa, juomaa ja huippupalvelua. Pastis, aah. Ei muuta. Tämä iloinen tapahtuma oli jo viime vuoden puolella, ja menu on kerinnyt jo vaihtua. Mutta kerron tästä silti, koska ravintola Pastiksessa kannataa käydä! Lontoosta löysin pajon ranskalaisia bistroja, mutta tämä päihittää ne mennen tullen.

Ilta alkoi ihanan ystäväni luona muutamilla juomilla ja fiilistellessä hänen uutta kaunista kotiaan.

Maistoin Happy Joeta!

Ystäväni kaunis koti.

Ilta alkoi kuohuvalla, ja jatkui Pastiksessa sitten samppanjalla.

Ja ilta huipentui mahtavaan dinneriin ja yön yli kestävään viinin lipittämiseen. 

Kohta syödään! Menun kääntöpuolelta löytyy ohjeet kuinka taitella tästä paperista hattu :)

Ja vähän driksua..

Söimme maistellen sieltä täältä; etanoita, tartar -pihviä, savustettua kalaa uppomunalla ja mädillä, pihviä ja kaupungin parasta bearnaise -kastiketta, tryffeliranskalaisia sekä Pastiksen omia tryffeleitä.

Tämä oli vaan NIIN hyvää, vaikka en muistakaan mikä kala oli kyseessä.

Kuulemma kaupungin parasta bearnaise -kastiketta supermurean lihan kera.

Tryffeliranskalaisia. Näitä voisin kokeilla tehdä kotonakin, sen verran huippuja ne oli!

Tryffeleitä a'la Pastis ja söpö sokeripurkki.

Kannattaa käydä Pastiksessa, itse odotan jo seuraavaa kertaa!

Tiesittekö muuten, että Pastiksen hype alkoi jo kuukausia ennen ravintolan avaamista? Mielenkiintoista on, että table online kaatui ensimmäistä kertaa sen historiassa, koska se oli liikaa, sillä Pastiksen varauksia tulvi ovista ja ikkunoista! Pastista pyörittää Murun omistajat, eli tällä on tietty pieni vaikutus suureen suosioon... :)

http://www.pastis.fi/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti