keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

The Cock Helsinki - moderni bistro ja baari

The Cock on uudehko paikka Kasarmitorin kupeessa, jota monet blogitkin ovat kehuneet viime aikoina. Itse piipahdin täällä toukokuussa, ja kovasti piti raportoida käynnistä heti, mutta se venähti. Katsoin kuitenkin, että menu on pysynyt about samana, niin esittelen teille herkut mitä pääsimme maistamaan.

Arancinit - eli italialaisia riisipalloja.

Grilled flat bread - eli ohut leipänen, jossa savustettua lohta, mätiä, avokadoa, lehtikaalia ja soijakastike.

No sitä kukkoa! Kukon siipiä siis.

Rotisserie jerk grilled ½ chicken - eli kokonaisena grillattu puolikas kana ja ranskalaiset.

Ruoka on suht edullista ja ihan hyvää. Mitään tajunnan räjäyttävää elämystä ei kannata odottaa ruuan puolesta, mutta ravintola itsessään on kiva. Ilmapiiri on mainion eurooppalainen, rento ja kuhiseva. Menimme ilman pöytävarausta (virhe!) ja meidät istutettiin baariin odottamaan pöytää, jonka oli määrä vapautua n. 20 min kuluttua. Hetken odoteltuamme ja juomat tilattuamme tarjoilija tuli kertomaan ettei saisi meille pöytää sittenkään vielä moneen tuntiin. Ja olimme tilanneet jo juomat ja katsoneet menun! No sitten päätimme jäädä kuitenkin baaritiskille syömään, eikä se meitä haitannut. Olimme kuitenkin hieman loukkaantuneita ja saimmekin sitten hetken kuluttua jonkin oikean pöydän... Mutta outoa oli, että ensin luvattiin, sitten ei, ja lopulta saimmekin pöydän?! Tarjoilu oli muutenkin vähän sinne päin enemmän kuin ihan hyvää, meille jäi fiilis ettei tarvitse tippiä jättää. Tiedättekö sellaisen ravintolakokemuksen, että kun pyydät jotain, se ei ikinä saavukaan? Meille kävi näin esim. lautasten ja veden kanssa :(

Brunssi pitäisi testata.

Mutta kaiken kaikkiaan meillä oli ihan kivaa.Tunnelma oli hauska ja rento, niin ei niin väliä vaikka ruoka ja tarjoilu ei ollut priimaa. Ei väliä, jos seura on hyvää ja ruoka on kohtuuhintaista. Käykää siis testaamassa itse. Voin hyvin mennä uudestaankin, mutta en ehkä vieraita veisi tänne. Mutta brunssi on ainakin kokeiltava tässä kesällä. Ja The Cock on siitä hauska, että se on avoinna aamuvarhaisesta iltamyöhään. Lisää tällaisia Helsinkiin!
The Cock Helsinki, Fabianinkatu 17, Helsinki. Kannattaa ainakin kokeilla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti