keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Lontoon reissu 2015: ravintolavinkkejä tulossa

Olen takaisin Suomeen muuton jälkeen käynyt Lontoossa vuoden välein. Täydellinen kaupunkiloma: tutut reitit, upeita ruokapaikkoja, ison kaupungin tuntua ja parhaat shoppailumahdollisuudet. Joten, taas lähdin matkaan joulun alla niinkuin viime vuonnakin, ja tietysti ravintolat ja ruoka näyttelivät isoa roolia reissullamme.



Lontoon ruokapaikkojen määrä on mieletön, ja välillä itselläkin menee sormi suuhun kun pitäisi miettiä, missä eniten haluaisi syödä. Ja suunnittelu on tärkeää, sillä viiden päivän reissulla ei vain yksinkertaisesti ehdi kaikkiin paikkoihin herkuttelemaan minne haluaisi.

Starbucksin Gingerbread Latte on must!

Tällä reissulla pääsin syömään seuraavissa paikoissa, ja lähes kaikkia voin suositella. Kerron seuraavissa postauksissa enemmän jokaisesta paikasta. 

Hummus Bros
Borough Market
Jamie's Italian
Giraffe
Koya Bar
Modern Pantry
Honest Burgers
Brick Lane Market
Flat Iron
Appestat Café Angel
Galvin at Windows

Näistä paikoista tulossa juttua, ainakin osasta, niistä mainittamisen arvoisista. Ja tietysti matkalla kului kahvia eri paikoista, ja omani nappaan yleensä Starbucksista tai Pret a Mangerista, jossa on muuten ketjukahviloiden parhaat leivät.

Tuliaisia itselleni ja muille.

Ja tuliaisia toin tietysti eniten lempiruokakaupastani, Marks & Spenceriltä :)

Stay tuned for London tips!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti