maanantai 6. tammikuuta 2014

Helmiä Museokadulla

Kävin lauantaina ystäväni kanssa kävelyllä Töölössä. Erityisesti mieleen jäi Museokatu, josta löytyi ihania pikku putinkeja, ravintoloita ja kahviloita. Ainoa, missä olen käynyt, on Anton & Anton, mutta näiltä kulmilta löytyy paljon muutakin annettavaa.

Seuraavaksi listalla ainakin:

Kyltti vuodelta 1964?

Kuten myös ikkunateippaukset?

Tanskalaisia voileipiä. Paikka on suljettu huhtikuuhun saakka putkiremontin vuoksi, mutta tänne on ihan mielenkiinnosta päästävä kunhan taas aukeaa. Kurkkasimme sisään, näytti ihanan kummalliselta.

The Exhibitionist

Söpöä viimosen päälle

The Exhibitionist. Kirjoja ja hyvää kahvia, kuulemma. Paikka oli aivan täynnä lauantaina iltapäivällä, joten on varmasti hyvä.

Lisäksi suklaarakastajana minun on siis aivan pakko päästä Petri's Chocolate Roomin vaaleanpunaiselle sohvalle kaakaolle ja suklaatastingeille. Ystäväni oli jo kaavaillut meidän vierailun ja suklaahetkemme tuolla vaaleanpunaisella sohvalla, eli tämä on toteutettava pian! 

Uusin tulokas taitaa olla Hella & Herkku, joka näytti lupaavalta herkuttelijan unelmakaupalta. Pikavilkaisulla valikoimassa on laatuelintarvikkeita ja söpöjä keittiötekstiilejä.

Seuraava herkutteluhetki taitaa siis suuntautua Töölön helmeen, Museokadulle.

2 kommenttia:

  1. Koska otetaan tää reissu? Suklaa ainakin maistuis nyt :D

    VastaaPoista
  2. Otetaan mahdollisimman pian! Laitetaan viestiä ;)

    VastaaPoista