torstai 19. toukokuuta 2016

The Mess, uusi ravintola Pikku-Roballa

Uusia  paikkoja tuntuua avautuvat Pikku-Roballe kuin sieniä sateella. Hiljattain tuo kyseinen katu on saanut virkistystä Lilla Robersin hotellin ja ravintolan myötä, ja uusia tuolokkaita ovat myös The Mess sekä Ravintola Vinkkeli.


The Mess on nimensä mukaisesti messi, ruokala, joka toimii päivisin lounaspaikkana ja illalla rentona illallispaikkana ja loungena. Käytännössä paikka on MOWin eli Mothership of Workin ruokala, joka toki on auki muillekin. Testasimme tämän paikan jo aiemmin keväällä, mutta siitähän jäi ylläripylläri kirjoittamatta...



Selkeää linjaa heti menuvihkosta lähtien.

Jaettavia annoksiamme, kuinka nättejä!

Kurpitsa-orzopasta fetalla, ei enää listalla. Harmi, tämä oli namia!

Rapuja alkuun avokado-kurkku-hässäkällä. Ei enää listalla...


Ruoka oli hyvää, paitsi kanasalaatti joka oli melko turha ja mauton. Orzopasta kurpitsalla oli mieletön ja rapu-alkupala oli hyvää. Ja paikka oli tyhjä niin tunnelma oli perus-tiistai-iltana todella hiljainen. Tämä voi varmasti omalta osiltaan selittää sen, miksi menua on muuttunut sittemmin. Tämä on todella harmi, sillä nyt The Mess tarjoilee iltaisin lähinnä burgereita. Ei tainnut paikka lähteä käyntiin niinkuin oli alun alkaen ajateltu? Yleistä Helsingissä, mutta eipä tuota paikkaa myös yhtään markkinoitu ennen avaamista eikä sen jälkeen. Miksei? Ihme juttu. Koska burgereita kyllä saa muistakin paikoista.


Me, always :D

No mutta, jos se burgeri nyt kiinnostaa niin infoa löydät täältä: http://www.themess.fi/

Katsotaan kuinka kauan paikka selviää ilta-aikaan. Oma veikkaus: alle vuoden, valitettavasti, ei se niin ihmeellinen ruokala ollut.

maanantai 2. toukokuuta 2016

Ystävysaikaa ja Hietsun hallin Fat Ramen

On ystäviä, joiden kanssa juttu jatkuu aina yhtä ihanasti vaikka ei ole vähään aikaan nähtykään. Yksi omistani tällaisista ystävistä on Selja, jonka kanssa kävimme Fat Ramenissa vaihtamassa kuulumiset.
 




Fat Ramenin keitot ovat mielestäni mielettömän hyviä, ja tehoavat ainakin omaat ramen-keitto-himooni, jota aika ajoin ilmenee. Kaipaan Lontoon ihania ramen-keittopaikkoja NIIN paljon! No, kesäkuussa pääsee sinne taas makustelemaan. Hinnat ovat n. 10-13€ per keitto, ja bongasimme Cityshoppari-kortista tarjouksen, jolla saa kaksi keittoa yhden hinnalla.






Selja napsi ihanat kuvat tähän postaukseen. Hänen blogistaan voi lukea ihanan inspiroivista asioista, kurkkaa blogiin täältä: http://www.itsselja.com/.

Ihanaa viikkoa kaikille!

perjantai 29. huhtikuuta 2016

Glada Vappen!

Ihanaa, vappu on täällä! Omalta osaltani tämä vappu tulee olemaan hyvin erilainen kuin aiemmat vuodet. Ohjelmaan kuuluu hyvää kuohuvaa ja ystävien seuraa kaupungissa. Tässä muutama rosee-skumppa jotka kuuluvat vappuuni.

All pink!


Champagne Alexandre Bonnet Perle Rosé Brut, 33,90€
 
Kriter Rosé Magnum, 18,90€
 
Veuve du Vernay Ice Rosé, 9,99€
 
 
Löytyvät Alkosta, ja tämän tyttömäisempiä juomia ei taida löytyä.

Ihanaa vappua, nauttikaa tyylillä!

keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Ravintola Bröd: Helsingin paras lounas?

Saattoipas kuulkaas löytyä ehkä paras lounas jos puhutaan hinta-laatusuhteesta. Käväisin Indigo -hotellin yhteydessä olevassa ravintola Brödissä lounalla viime viikolla. Sijainti Bulevardilla on mitä ihastuttavin, jos pyörii keskustassa arkisin. Tunnelmaltaan sekä hotelli että ravintola ovat tyylikkäitä ja panostavat laatuun.

Salaattipöydän annos ja ihanat talon leivät.

Juureskeitto johon sai itse ripotella siemeniä ja pähkinöitä kuudesta eri kupista. Arvostan!

Vahva suositus tälle 10,20€ arvoiselle lounaalle. Keitto - ja salaattilounas siis tuon verran, ja listalta löytyy joka päivä vaihtuva pasta sekä lämmin ruoka, näillä hintaa 11-14€, ei paha sekään. Salaattipöytä oli mieletön, kauniisti aseteltuja ruokia ja paljon valikoimaa. Salaattipöydästä löytyi mm. vihreä salaattimix, kana-papusekoitus, rakuunaporkkanoita, marinoitua punasipulia, savulohta, piparjuuridressing, marinoituja herkkusieniä ja ja ja... Paljon kaikkea! Tunnelmaltaan ihana paikka. Tämä nousi minun lounaslistallani ehkä ykköseksi tällä hetkellä, niin hyvä mieli tästä jäi. Henkilökunta tosin oli ihme säätäjää ravintolan puolella mutta ei minua haitannut sekään. Arjen luksusta! Lisätiedot: http://www.brod.fi/.

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Ihastuttava aamiainen Lontoossa: Modern Pantry

Modern Pantry on aivan loistava valinta aamiaiselle, ihastuimme ystäväni kanssa tähän paikkaan ihan päätäpahkaa. Modern Pantry edustaa hieman parempaa (lue:kalliimpaa) linjaa aamiaispaikoissa, mutta tästä maksaa mielellään.

Baarin puoli

Uppokeitetyt munat ja sourdough-leipää kera pinaatin ja halloumin yms.

Ystäväni Emmi rakastaa myös aamaisia ihastuttavissa paikassa, ja pidimme molemmat sekä Modern Pantryn atmosfääristä että ruuasta. Kauniisti aseteltuja annoksia ja hyvät raaka-aineet. Olimme varanneet pöydän klo 10, mutta silloin vielä lauantai-aamuna oli hiljaista, olimme ensimmäiset. Mutta, jos saapuu brunssiaikaan klo 12 hujakoilla, on pöytävaraus aivan must.

Emmi on ihana mutta ruoka on pääosassa (enkä tiedä haluaako Emmi näkyä blogissani), siksi sydän <3

Parasta! Suuri suuri, lähes jättiläismäinen suositus Modern Pantrylle. Näitä löytyy kahdesta eri lokaatiosta, me kävimme Finsbury Squaren ravintolassa, joka ainakin oli älyttömän viehättävä. Hintaa aamiaiselle taisi tulla noin 12- 15 £ per nuppi, lautasannos, mehu ja kahvi. Ei paha näin ihanasta paikasta! Lisätiedot: http://www.themodernpantry.co.uk/.

lauantai 23. huhtikuuta 2016

Uusi työ ja blogihiljaisuus

Kylläpä taas tuli blogiin taukoa. Elämässäni on viime kuukausina käynyt vaikka mitä ja uusia juttuja on myös tullut kuvioihin. Blogihiljaisuus johtuu siis osittain tästä, osittain siitä että näpytän niin paljon konetta töissä, ettei oikein kotona enää jaksaisi.

Amen.



Mutta, yritetään vielä! Edelleenkin harrastelen ruokaa, mutta siitä kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle. Muutama erittäin kiva vinkki tulossa lähiaikoina, ja koitan pitää tämän blogin vielä rullaamassa, koska teitä lukijoita näyttäisi kyllä siellä ruudun takana olevan. Kukaan ei vain uskalla kommentoida :) Tulossa ainakin lounasvinkkejä sekä Lontoon reissulle ravintolasuosikkeja.

Stay tuned!

keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Borough Market - Lontoon paras ruokakojumesta

Tässä teille vinkki Lontoon parhaille ruokamarkinoille! Unohtakaa Notting Hill ja Camden, ruokahifistelijät suuntaavat nokkansa kohti Borough Marketia. Otan siellä lähes joka kerta Salted beef sandwichin samasta kojusta, jonka nimeä en kyllä muista. Noh, se on se ainoa josta saa salted beef sandwichejä. Liha on jotain niin taivaallista, että se sulaa suussa. Hintaa leivällä on n. 5 puntaa, mutta se on järkyttävän isokokoinen, riittää kahdelle. Minä kysyin viimeksi, saisinko millään vain puolikkaan kokoista, ja sekin onnistui n. 3 punnan hintaan. Vie hyvin nälän ja maistuu taivaalliselle. Ja yksinkertaista: hyvää "bloomer" -leipää, salted beeffiä omalta lihatilalta, suolakurkkua ja englantilaista sinappia. Taivaallista!


MMM! Paras leipä!

Borough Marketille oli nyt myös auennut pastarakastajan paikka, jonka nimeä en vain nyt muista. Ihania pasta-annoksia aidolla meiningillä. Annokset n. 10 puntaa, ja pastaa saa ostaa myös kotiin.


Borough Marketille on helppo löytää vaikka nopeallakin Lontoo visiitillä. Lue lisää tästä ruokahifistelijän taivaasta: http://boroughmarket.org.uk/.  Ja vinkki, lounasta saa muistaakseni to-pe, ja la paikka on aivan tupaten täynnä. Joten, suuntaa tänne lounasaikaan to-pe, niin vältyt pahimmalta ruuhkalta :)